lauantai 12. syyskuuta 2009

Poliittinen peitto


Ensimmäisen peiton valmistuttua jatkoin neliöiden parissa mutta tällä kertaa neuloen. Lainasin kirjastosta neulemallikirjan ja aloin kokeilla. Kaikki peiton palaset ovat erilaisia. Minua viehättää ajatus siitä, että mahdollisimman yksinkertaisilla elementeillä (kaksi puikkoa ja lanka) saadaan aikaan mahdollisimman monimutkainen ja monimuotoinen lopputulos.

Erona edelliseen peittoon tiesin tällä kertaa neliöiden käyttötarkoituksen etukäteen, tein sen vauvan sänkyyn päiväpeitoksi.

Ensimmäisen lapun neuloin sairaalassa odotellessani käynnistetyn synnytyksen käynnistymistä. Toinen lappu valmistui avautumisvaiheen puolessavälissä. Loput laput valmistuivat vauvan nimijuhlaan mennessä ja virkattu reunus oli tehty juuri ennen kuin pääsin ensimmäistä kertaa baariin, eli kaiken kaikkiaan työhön meni reilut seitsemän viikkoa.

Sairaalassa ennen synnytystä kätilö näki pinkin kutimeni ja kysyi, mitä teen. Vastasin tekeväni peittoa vauvalleni, jolloin hän sanoi: "Ai, sä tiedät sen sukupuolen! Pikku prinsessalle peitto!" Olin synnytyksen jälkeen paitsi väsynyt ja onnellinen myös peiton takia salaa tyytyväinen siitä, että olin saanut pojan.

1 kommentti:

  1. Ihana tarina peitosta! Mulla on 3kk tyttövauva ja ärsyttää vauvojen värikoodaus. Käytän tytöllä pinkkiä, koska tykkään itekin siitä! Poikakin olis todennäkösesti käyttäny samanvärisiä vaatteita.

    VastaaPoista