sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Sillä sipuli(pussi)

Sipulipussi valmistui! Monta kertaa yritin virkaten, mutta vasta kutomalla työ edistyi, sillä lanka oli jotenkin sellaista, että se hajosi virkkuukoukulla. Pohjan kuitenkin virkkasin urheasti.
Niin, sipulithan säilyvät ihan mainiosti ilman pussiakin, ja itse asiassa pussi on päivittäisessä käytössä jopa vähän hankala eikä sille oikein ole paikkaakaan, mutta kiva sitä oli tehdä.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Rättisitikkarätti

Toinen tilausteos! Lupasin joulupäissäni äidilleni ja isälleni kestotiskirätin. He valitsivat aiheeksi ensimmäisen autonsa, joka oli rättisitikka nimeltä Tiina.