maanantai 25. lokakuuta 2010

R-pipo päässä pakkasella

Tällä kertaa päivänsankarin (6 v) lempivärit, musta ja punainen, huomioitiin. Supersankarityyliin otsaa koristaa sankarin nimen ensimmäinen kirjain, R.

You can leave your retro-hat on


Lastenjuhlakauden kunniaksi kudoin pikkusankareille lentäjäpipoja. Tässä ensimmäinen, retrovärinen hattu eräälle yksivuotiaalle. Raitojen piti olla vähän erilaiset, kun en ottanut huomioon, että yksi ainaoikein-kerros sileän neuleen välissä jättää automaattisesti tuollaisen "kaksivärisen" raidan, mutta eipä se mitään lopulta haitannut.

Paratiisiin on luikerrellut kyykkä


Edelliseen kirjoitukseen lipsahti asiavirhe. Tämä kaunotar valmistui heinäkuussa. Asiaan vihiytymättömille tiedoksi: kuvassa on kyykkä. Valmistin sen käsisirkkelillä saunapuista ja harjanvarresta.
Kyykkä on maailman paras mökkipeli. Toisin kuin mölkyssä, siinä ei tarvitse laskea pisteitä, joten sitä voi pelata myös aamuyöllä. Näin myös tapahtui, usein.

Long time no handjobs


Hellekesä 2010 ei juuri innostanut neuletöihin, joten tässä touko-heinäkuun saldo: kesävieraan paikattu villasukka. Huomionarvoista on se, että koko työ on suoritettu mökkiolosuhteissa, siis ainoastaan neulepuikoilla, neulaa ei ollut.

torstai 6. toukokuuta 2010

These shoes are not made for walking

Teatteriesitykseen tarvittiin mummohenkisiä tossuja. Onneksi työryhmään kuuluu käsityöihminen: tossut valmistuivat nopeasti ja edullisesti.
Tein ne Isoveli-langasta, joka on 75-prosenttista villaa. Tein tossuista vähän löysät ajatuksenani kokeilla huovuttamista. Se ei ollutkaan niin yksinkertaista: 60 asteen pesu, 95 asteen pesu eikä edes keittäminen aiheuttanut mitään. 60 asteen pesussa yhteen tossuun tarttui kestovaipan tarra, se kohta tossusta vähän pörrööntyi, mutta muuten: ei mitään. Siinä vaiheessa älysin etsiä ohjeita huovuttamiseen, ja selvisi sekin, että kyseisellä langalla se on mahdotonta. Vähän siis löysät mutta muuten mukavan mummoisat tossut.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Rakkaus! Zen! Taide!


Helmikuussa maailmaan saapui pieni tyttö, joka sai eilen nimen lisäksi yllä olevan villatakin. Tekstit puhukoot puolestaan, mutta huomatkaa: ei rusetteja, ei söpösteleviä eläinvauvanpoikasvauvoja, ei vaaleanpunaista!



sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Sillä sipuli(pussi)

Sipulipussi valmistui! Monta kertaa yritin virkaten, mutta vasta kutomalla työ edistyi, sillä lanka oli jotenkin sellaista, että se hajosi virkkuukoukulla. Pohjan kuitenkin virkkasin urheasti.
Niin, sipulithan säilyvät ihan mainiosti ilman pussiakin, ja itse asiassa pussi on päivittäisessä käytössä jopa vähän hankala eikä sille oikein ole paikkaakaan, mutta kiva sitä oli tehdä.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Rättisitikkarätti

Toinen tilausteos! Lupasin joulupäissäni äidilleni ja isälleni kestotiskirätin. He valitsivat aiheeksi ensimmäisen autonsa, joka oli rättisitikka nimeltä Tiina.