Ensimmäisen peiton valmistuttua jatkoin neliöiden parissa mutta tällä kertaa neuloen. Lainasin kirjastosta neulemallikirjan ja aloin kokeilla. Kaikki peiton palaset ovat erilaisia. Minua viehättää ajatus siitä, että mahdollisimman yksinkertaisilla elementeillä (kaksi puikkoa ja lanka) saadaan aikaan mahdollisimman monimutkainen ja monimuotoinen lopputulos.
Erona edelliseen peittoon tiesin tällä kertaa neliöiden käyttötarkoituksen etukäteen, tein sen vauvan sänkyyn päiväpeitoksi.
Ensimmäisen lapun neuloin sairaalassa odotellessani käynnistetyn synnytyksen käynnistymistä. Toinen lappu valmistui avautumisvaiheen puolessavälissä. Loput laput valmistuivat vauvan nimijuhlaan mennessä ja virkattu reunus oli tehty juuri ennen kuin pääsin ensimmäistä kertaa baariin, eli kaiken kaikkiaan työhön meni reilut seitsemän viikkoa.
Sairaalassa ennen synnytystä kätilö näki pinkin kutimeni ja kysyi, mitä teen. Vastasin tekeväni peittoa vauvalleni, jolloin hän sanoi: "Ai, sä tiedät sen sukupuolen! Pikku prinsessalle peitto!" Olin synnytyksen jälkeen paitsi väsynyt ja onnellinen myös peiton takia salaa tyytyväinen siitä, että olin saanut pojan.
Teen työkseni aineettomia asioita, ja noin vuosi sitten aloin kaivata elämääni konkretiaa. Olin kuitenkin ennakkoluuloinen käsitöitä kohtaan, sillä ajattelin, etten osaisi tehdä mitään sellaista, mitä haluaisin kotiini. Mielikuvissani näin väärän kokoisia eläinaiheisia neuleita, huovutettuja taidekaapuja, kävyistä tehtyjä koriste-esineitä, kristillisiä ristipistotauluja ja poppanaraanuja. Puhuin peloistani ystävälleni, joka neuvoi, että voin tehdä neliöitä. Ne ovat kivannäköisiä, niitä on kiva tehdä, ja lopputuotteen voi päättää vasta myöhemmin. Aloin siis virkata neliöitä: oli hienoa, miten kädet muistivat ala-asteella opittuja asioita.